NHG käynnisti kehitysvammaisten erityishuollon benchmarkingin

28.11.2008

NHG käynnisti erityishuoltopiirien benchmarkingin eli vertaisarvioinnin yhdessä viiden erityishuoltopiirin kanssa. Erityishuoltopiirit järjestävät hoito-, kuntoutus- ja ohjauspalveluita mm. vammaisille ja käyttäytymishäiriöistä kärsiville. Erityishuollon vertaisarviointi kohdistuu moniammatillisten tiimien toimintaan. Tavoitteena on analysoida toimintaa, tuoda esiin parhaita käytäntöjä ja levittää niitä.

Erityishuollon vertaisarviointi on ensimmäinen Suomessa.

”Erityishuollon vertaisarvioinnille havaittiin kysyntää ja toiminta päätettiin käynnistää kun mukaan saatiin viisi erityishuoltopiiriä.” sanoo erityishuollon vertaisarvioinnin tuotepäällikkö Anne Kaarnasaari NHG:sta.

Kaarnasaaren mukaan moniammattillisen tiimin toimintaa päätettiin verrata muun muassa yhteisen käsitteistön aikaansaamiseksi:

”Erityishuollon haasteena on, että yhteistä ja yhdenmukaista käsitemäärittelyä ei ole tehty eikä mittaristoa ole laadittu. Näitä tarvittaisiin kuitenkin systemaattisen toiminnan kehittämisen perustaksi. Toiminnan ja palvelurakenteen kehittämiseen tarvittavia tietoja ei ole koottu valtakunnallisesti kattavasti. Lisäksi osa tiedoista on köntässä ’sosiaalipalvelut’ – joka antaa aika vähän evästä systemaattisille ja kohdennettaville muutoksille.”

Vertaisarvioinnissa verrataan erityishuoltopiirien palvelujärjestelmää myös makrotasolla. Tämä on Kaarnasaaren mukaan oleellinen osa vertaisarviointia, jos halutaan, että arviosta tulee luotettava.

Vertaisarvioinnissa verrataan omaa toimintaa muiden verrokiksi valittujen tahojen toimintaan – tavoitteena on toisilta oppiminen. NHG tekee vertaisarviointeja useille sosiaalisektorin ja terveydenhuollon erikoisaloille. Lisää NHG:n benchmarkingtuotteista: www.nhg.fi

Lisätiedot:

NHG Benchmarking Oy, toimitusjohtaja Paulus Torkki, puh. 050 338 5500

Tuotepäällikkö Anne Kaarnasaari, puh. 040 723 5219